#minuntarinani

Minulle tärkein palaute fysioterapeuttina  ja valmentajana on onnellinen ja aidosti tyytyväinen asiakas, joka on palannut rakkaan harrastuksensa pariin tai haluamaansa elämänrytmiin ja yltänyt tavoitteisiinsa.

Millainen on sinun tarinasi?


Janne

 

45v - ikuinen pikkupoika


Päädyin tyttäreni harrastuksen kautta Minjan juttusille hänen toimiessa valmentajana ja fysioterapeuttina Porvoolaisessa taitoluisteluseurassa. 45 ikävuoteeni on mahtunut osaltani useita leikkauksia urheiluvammojen, selkä- ja polviongelmien osalta. Liikunta on aina kuulunut elämääni monessa eri muodossa, mutta viimevuosien selkäongelmat ovat rajoittaneet treenaamisen tehoa ja määrää välillä turhautumiseen asti. Monen eri fysioterapeutin, lääkärin sekä tules-ongelmiin perehtyneiden asiantuntijoiden jälkeen odotukset eivät olleet enää itselläni kovin korkealla.

Keskustelut Minjan kanssa aloitettiinkin kysymyksellä "mikä on se tavoitetila johon itse haluaisit päästä? Realistisesti ajateltuna". Mitään hokkuspokkustemppuja Minja ei luvannut, eikä oikotietä parempaan ole olemassa, siinä raamit jolla lähdettiin liikenteeseen.


Tavoitteeksi asetettiin liikunnan ilon palautuminen, koska selkäkipujen vuoksi huumori oli ollut jo pidempään tiukilla. Toinen oli rasitustason laskeminen vastaamaan iän ja vammojen tuomiin rajoitteisiin. Kolmantena oli lähteä korjaamaan pitkällä aikavälillä virheasentoja, lihaskireyksiä ja vahvistamaan oikeita lihaksia tukemaan pitkään virheasennossa ollutta ruotoa.


Olemme nyt vuoden verran edenneet tässä projektissa, välillä matkan jatkuessa myötätuulessa ja välillä kovassakin vastatuulessa. Mutta silti matka on edennyt, liikunnan huumori lisääntynyt ja selkäkivut myös vähentyneet. Minjan asenne asiakasta kohtaan on ollut alusta lähtien tsemppaava ja ennenkaikkea hän tuntuu olevan aidosti kiinnostunut ratkomaan myös meitä vaikeita tapauksia. Ammattiylpeys kera laajan "työkalupakin" ovat vakuuttaneet minut jatkamaan tätä matkaa.


Mielestäni yksi iso tekijä on ollut myös järkevä määrä asiakkaalle annettavien harjoitteiden määrissä. Pari kolme harjoitetta tai venytystä, ei valtavaa määrää kerralla. Sillä saa suomalaisen keski-ikäisen miehenkin niitä harjoitteita ja venytyksiä tekemään. Ja olen myös uskaltanut sanoa hänelle ääneen jos joku harjoitus ei ole toiminut tai on muuten jäänyt tekemättä ilman tuomitsevaa saarnaa aiheesta.

Emmi


28v - Sairaanhoitaja 


Kesällä 2019 aloin kärsiä päkiän alueelle painottuvasta kivusta. Kipu oli vaihtelevaa, ajoittain se vei minut lähes kävelykyvyttömäksi ja olin useaan kertaan sairauslomalla sairaanhoitajan työstäni.


Kävin useaan otteeseen lääkärissä ja jalkaa tutkittiin,mutta kukaan ei osannut sanoa, mikä aiheutti kivut. Sain useita diagnooseja nivelrikosta rasitusvammaan. Söin kipulääkettä kipuihin, mutta kivulle ei edelleenkään löytynyt syytä.


Elin puoli vuotta kivuliaan jalan kanssa, ennenkuin tapasin Minjan. Hän tutki jalkani, ja jo ensimmäisellä tapaamisella hän osasi sanoa, mistä kipuni päkissä johtuvat. Tapasimme viitisen kertaa, sain harjoitteita kotona tehtäväksi ja vähitellen kipu alkoi helpottaa. Kipu oli poissa jonkin aikaa, mutta alkoi kuitenkin uudelleen.


Otin jälleen yhteyttä Minjaan ja tulimme siihen tulokseen, että tukipohjalliset voisivat olla apu kiputilanteeseen harjoitteiden ohella. Minjan kautta teetätin laadukkaat ja juuri minun tarpeeseeni soveltuvat tukipohjalliset, ja kun aloitin niiden käytön harjoitteiden ohella, kivut jäivät heti lähes kokonaan pois!


Olen päässyt jälleen palaamaan entisten harrastusteni pariin salille ja lenkkipoluille, eivätkä kivut enää rajoita tekemisiäni töissä tai vapaa-ajalla! Olen kiitollinen saamastani avusta vaivaan,joka rajoitti ennen paljon elämääni.


Minja on todellinen oman alansa asiantuntija! 

Jouki Tikkanen


 25v - valmentaja, rytminen voimistelu


Aloitin voimistelun nelivuotiaana ja laji vei minut mukanaan. 15-vuotiaana pääsin maajoukkueeseen, jossa voimistelin lopulta kokonaiset 10 vuotta. Sain kiertää maailmaa upeissa kisoissa ja tehdä sitä, mitä eniten rakastin. Vuonna 2014 oli urani suurin kohokohta, kun pääsin MM-kisoissa finaaliin ja tein elämäni parhaat suoritukset.


Maajoukkueurani aikana voitin 28 SM-kultaa ja pääsin finaaleihin monissa isoissa kansainvälisissä kisoissa. Lopetin urani seitsemänsien MM-kisojeni jälkeen 24-vuotiaana. Koin saavuttaneeni kaiken, mitä halusin, ja oli aika siirtyä elämäni seuraaville poluille. 


Sain tehdä pitkän uran ja pysyin verrattain terveenä. Uskon, että terveyttäni edistivät monipuolinen harjoittelu ja loistava tukitiimini. Fysioterapeuttini Minja oli aina apuna, kun oli tarvetta. Hänen osaamisensa ansiosta sain voimistella mahdollisimman terveenä enkä joutunut jättämään urallani yhtään kilpailua väliin kipujen tai loukkaantumisten takia. Yhteistyömme jatkuu yhä


Nyt jatkan työtä rakkaan lajini parissa valmentajana. On ilo ja kunnia auttaa nuoria voimistelijoita kohti unelmiaan!

Haluatko kertoa oman tarinasi?

Ollaanko me nähty? Kerro tarinasi fysioterapiasta tai valmennuksesta kanssani.